BIOGRAFIA

Kun minusta tuli minä

Kaikki alkoi Porista, siellä mä kasvoin. Kävin peruskoulun ja vaatetusalan ja soittelin kitaraa siinä sivussa. Juoksin harrastuksesta toiseen arkena, teininä mulla oli monta vuotta tiukkaa ohjelmaa. Soitin kitaraa musaopistolla ja sieltä suoraa bänditreenien jälkeen juoksin cheerleading harkkoihin, jota kaikki mun kaverit harrasti. Mulla oli kyllä hauskat teinivuodet. Jossain kohtaa kun peruskoulu loppui, mun piti valita urheilun ja musiikin välillä. Tuntu vaan siltä että vuorokaudessa oli liian vähän tunteja. Kaikki mun kaverit valitsi urheilun, noihin aikoihin ei ollut helppoa valita eri suuntaa kun kaverit. Mutta mä jotenkin vaan tunsin että musiikki on mun juttu, siihen oli hirmuinen palo.

                      Parikymppisenä muutin Turkuun, menin toimistotöihin ja siellä vuoden oltuani mulla tuli sellanen olo että mun elämä menee hukkaan täällä. Otin loparit ja lähdin opiskelemaan, jotta pääsen Turkuun paremmin sisälle ja ennen kaikkea löydän oman ikäistä seuraa uudesta kotikaupungista. Reilu kolme vuotta myöhemmin mä valmistuin myyntityön tradenomiksi. Kitaran soitto ja laulu kulki tässä kohtaa mukana ja bändissä laulaminen oli kova juttu. Tehtiin omia biisjä englanniksi ja yksi rock albumi No One Nearbyn kanssa.

                      Heti Porista Turkuun muuton yhteydessä huomasin toisen jutun kavereiden lisäksi mikä multa puuttuu Turusta, se oli keikkapaikka. Yhtenä iltana mä otin kitaran mukaan ja kävin koputtamassa Turun baarien oviin ja kysyin keikkaa. Yks paikka kymmenestä otti mut keikalle kitaran kanssa. Paikka oli Turun Old Bank. Ei aikaakaan kun löysin itseni Old Bankista joka viikko, musta tuli vähän niinku keskiviikon ”housetruba”. Ne tykkäs mun trubaduuri meiningistä, ja mä rakastin yli kaiken soittaa kun joku kuunteli.

                      Keikkailu vei täysin mun sydämen! Akustinen kitara ja laulu, se on parasta mitä on. Yleisö uskoi minuun, vaikka mä olin ujo ja itse vähän hukassa. Myyntityön opiskelu oli loppusuoralla, oli aika kirjoittaa opinnäytetyö. Opettajat painotti, että valitkaa aihe joka OIKEESTI kiinnostaa teitä. Valitsin aiheeksi musiikin ja keikan saamisen (jollain hienolla otsikolla tietty). Aloin siis tutkimaan aihetta, miten voin saada lisää keikkaa ja siinä sivussa ylipäätään musiikkibisnestä. Eihän mua ollut kiinnostanut mikään muu niin paljon kuin laulu ja soittohommat.

                      Mä en ole ikinä lukenut kirjoja, muuten kun pakon sanelemana. Opinnäytetyötä kirjoittaessa mä olin kuitenkin löytänyt pari aika hyvää kirjaa, jotka tietty liittyi musiikkiin. Yks kerta Old Bankista soittokamoja roudatessa työntekijä vinkkas mulle että Mika Karhumaa niminen tyyppi oli käynyt siellä mun keikan aikana. Mä mietin hetken, että oon törmännyt tohon nimeen jossain… Tajusin, että törmäsin siihen nimeen just päivällä kun kirjoitin opparia. Eli olin lukenut just hänen kirjoittamia kirjoja musiikkibisneksestä! Ujoin ja epävarmoin ajatuksin päätin ottaa yhteyttä häneen. Me tavattiin ja pikkuhiljaa hän alkoi antaa mulle seuraavia asioita mitä pitää tehdä. Se oli tosi hyvä, koska ekaa kertaa tuntui että mun musajuttuihin tulee joku järki. Mä kun en osaa suunnitella tulevaa, elän hetkessä.

                    Oppari oli valmis, kun mä valmistuin tradenomiksi ajattelin että hitto vie, nyt mä otan ekaa kertaa riskin! Laitan kaiken mun aikani musiikkiin. En hae töitä vaan alan toteuttamaan käytännössä sitä mun opparissa tutkimaa aihetta ja heitän vaan keikkaa. Annika ja kitara meiningillä sitten keikkailin ympäri Suomea ja kaikilla Tallink Silja laivoilla ja tein 150 keikkaa vuoteen. Trubaduurina keikkailu on välillä yksinäistä, mutta se teki mulle hyvää. Oon nimittäin aina ollut vahvasti ryhmäihminen, mutta tämä opetti mut olemaan yksin ja jossain kohtaa aloin jopa nauttia siitä. Kun mä kerran pääsin kunnolla musiikin makuun, se tuntui oikealta. Sisimmässä tunsin että tätä mun kuuluu tehdä koko mun elämä. Olin siis löytänyt paikkani.

 

Sitten elämä alkoi tarjoamaan mulle yllätyksiä. Eräänä kauniina keskiviikkoiltana menin lumilautailemaan, mä kaaduin ja mun ranne murtui. Muistan täydellisesti sen hetken, mun ensimmäinen ajatus oli että illalla on keikka. No jouduin jäämään sairauslomalle, enkä tiennyt voinko soittaa enää koskaan. Se käsi meni aika pahasti rikki. Vuosi keikkailua takana ja olin rakentanut vahvasti tulevaisuutta sen pohjalta. Tämä pysähdys tuntui ikuisuudelta, kuukausi toisensa jälkeen mä jouduin perumaan keikkoja. Se otti tosi koville niin henkisesti kuin fyysisesti.  Tapaturman jälkeen sairastuin myös reumaan. Oon kyllä kuullut että ihminen on kokonaisuus, mutta tässä kohtaa mä todella tunsin sen nahoissani. Kivun kanssa eläminen oli järkyttävää aikaa.

                      Käsi oli mitä oli, mutta mä päätin jatkaa. Oon kirjoittanut biisejä aina, ihan pienestä tytöstä asti. Se on ollut vaan tapa purkaa vaikeita asioita, ihan niin kuin soittaminen ja laulaminenkin. Mun käsi oli rikki enkä päässyt keikkailemaan, joten aloin kirjoittaa biisejä joka päivä, sitähän mä pystyin tekemään. Kävin Mikan luona myös kirjoittamassa biisejä ja sain sieltä tosi hyviä vinkkejä. Kirjoittamisessa mulla alkoi yhtäkkiä palaset loksahdella paikoilleen. Aloin nähdä biisien aiheita joka puolella ja hahmotin kokonaisuuden ihan uudessa valossa. Aloin nauttia tarinoiden kirjoittamisesta ja tein siitä itselleni tavan.

                      Aika kului ja mun kunto alkoi myös hiljalleen kohentua. Sellaisen pysähdyksen jälkeen sitä alkaa oikeasti miettimään elämää eri tavalla ja mihin sen ajan haluaa täällä käyttää. Luovuin sellaisesta suorite elämästä, turhista peloista ja ennakkoluuloista. Aloin yhä enemmän nauttimaan hetkestä ja biisien kirjoittamisesta.

                      Omia biisejä alkoi olemaan jonkin verran takataskussa. Tässä kohtaa Kouvola astuu kuvioihin, tai mä oikeastaan astuin sinne. Mika nimittäin suositteli mulle studiota sieltä. Me tavattiin Joonan kanssa Mikan häissä, ja oikeastaan siltä istumalta alettiin kasata Annikan ja kitaran ympärille bändiä. Joona vaikutti hyvältä tyypiltä. Mä matkasin Turusta Kouvolaan kerran kuussa. Sieltä tosiaan löytyi huikea jengi jotka oli vaan soitelleet koko niiden elämän. Siis he olivat tosi taitavia! Musta tuntui mahtavalta löytää tällainen porukka, se oli ihana musiikkikupla. Aloin tehdä heidän kanssa levyä. Meillä oli hauskaa, joka visiitillä syntyi uusia biisejä. Ja viihdyin Kouvolassa, siellä oli jotenkin tosi vastaanottavaista porukkaa länsirannikon kasvatille.

                      Nyt eletään aikaa, että mun käsi rokkaa, oon löytänyt super bändin, albumi on lähes valmis ja ensimmäinen musiikkivideo odottaa julkaisuaan. Olen kiitollinen ja nautin tästä, elämästä. En malta odottaa mitä seuraavaksi!?

  • Facebook Social Icon
  • YouTube Social  Icon
  • Instagram Social Icon
  • spotifyicon

© Annika Nord 2019